Viikonloppuna tuli lunta! Meillä räntää alkoi satamaan jo perjantaina ja lauantaina-aamuna maa oli saanut kauniin lumipeitteen. Minä en vain vieläkään ole oikein ulkoilukunnossa ja se harmittaa. Pystyn kyllä tässä kotosalla jo liikkumaan hyvinkin kengät jalassa, mutta kyllä jalka sitten ilmoittaa heti illalla, että liika on liikaa.
Lauantaina siivosin koko kämpän ja sunnuntaina koti täyttyi iloisista vieraista, jotka saapuivat juhlimaan meidän pojan 8-vuotissyntymäpäivää. Päivä oli ihana <3, jalkani ei vain ollut samaa mieltä illalla ja särky olikin sitten melkoinen. Juhlat jatkuivat vielä tiistainakin, pienemmässä mittakaavassa tosin, mutta eipä tykännyt kantapää siitäkään. Ihme "tyyppi".
No, nyt relaillaan nämä viikon muut päivät. Ja hei, olen käynyt vesijuoksemassa jo jokusen kerran! Huippua! Eilen oli sitten ensimmäinen tehotreenipäivä, mitä, yli neljään kuukauteen. Tai voiko sitä nyt tehotreeniksi kutsua, mutta ainakin tämän hetkisen mittapuun mukaan kyllä.
Aamulla lähdin kohti uimahallia. Ensin menin kuntosalin puolelle polkemaan kuntopyörää ja treenaamaan ylävartaloa. Se tunne, kun Ville Valo laulaa i podissa nopeatempoista laulua, hikipisarat tulevat otsalle ja läski palaa. Voi, miten olen kaivannut sitä! Salin jälkeen menin vielä vesijuoksemaan ja päälle kunnon löylyt sekä venytykset saunan puolella. Kotiin, perunat kiehumaan ja kyllä siinä ruoka maittoi.
Totuuden nimissä on tunnustettava, että kyllä se lähteminen uimahallille on nihkeää ollut tässä viikon aikana, kun luvan lääkäriltä sain. Olen kuitenkin lähtenyt ja olo on tietenkin ollut mitä parhain aina käynnin jälkeen. Kyllä se siitä vain lähtee, kun pakkaa eväät treenikassiin, heittää kassin olalle ja lähtee. Sitten ei voi enää perua :)
Eilinen treeni kyllä antoi sen verran potkua, että uskon (ainakin toivon), että sain taas kipinän päälle. Hieman yksipuoliseksi tämä saattaa käydä, kun ei muuta saa tehdä, mutta en piittaa nyt siitä. Eiköhän sitä ulkoilemaankin pääse jossain vaiheessa.
Syömisetkin ovat karanneet aivan käsistä, pyhistä lupauksistani huolimatta. Jospa nyt tämä homma palautuisi kuosiin? Nyt en sano muuta kuin että toivon niin. Turha lupailla mitään, katsotaan kuinka muijan käy...
Eilen muuten kun olin hallilla aamupäivällä, saapui sinne koululaisia uimaan. Kuuluivat olevan viidesluokkalaisia eli 11 vuotiaita. Iloista porukkaa ja taitaviakin olivat, kun siinä pääedellä hyppyä ja sukeltamista harjoittelivat viereisellä radalla. Pistin vain surullisena merkille, että moni, niin tyttö kuin poikakin, olivat ylipainoisia enemmän tai vähemmän. Mikä meitä vanhempia oikein vaivaa? Palkitsemmeko lapset liian helposti kiireen keskellä herkuilla, kun oma aika ei riitä? Millaista ruokaa me lapsillemme syötämme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti