Paino, se tulenarka aihe

Mediassa kohistiin kovasti viime viikolla tv:ssä esitetystä ohjelmasta "Yökylässä Maria Veitola", jaksosta jossa Maria kyläilee Risto-Matti Ratian luona ja vaimonsa Anu Saagim arvostelee aika rankalla kädellä vieraan ulkonäköä. Oli sitten "pakko" katsoa jakso Katsomon kautta.  Huh, huh, olipa se. Minusta oli aivan käsittämätöntä, miten Anu Saagim arvosteli Maria Veitolaa ohjelmassa. Ei vain ne sanat, vaan se tapa. Se oli ivallinen eikä sitä voi mitenkään puolustella. Vaikka kuinka olisi ihminen, joka sanoo asiat suoraan, kyllä sentään käytöstavat pitää olla!

Kilot/paino, selluliitti, läski. Pienet rinnat, iso perse. Ei ole minulle todellakaan helppo aihe. Jos itse joutuisin tuollaisen ryöpytyksen kohteeksi, olisi itsetuntoni rippeet iäksi mennyttä. Välillä mietin kovastikin, että mitä ihmiset ajattelevat minusta, välillä taas on aivan sama, mitä ajatellaan.

Minulle painosta puhuminen on vaikeaa ja jos esim. lääkärissä kysytään painoa, saatikka pyydetään nousemaan vaa'alle, olen vaivautunut. Vaikka se vaa'an lukema onkin nykyään ihan ok ja minut hoikaksi luokitellaan, en näe itseäni sellaisena. Paksut reidet, iso takapuoli. Ne minä peilistä näen. Ei auta muiden sanomiset. Mistä sekin johtuu, että jonain päivänä peilikuva voi miellyttää, joskus taas olla ok ja kolmantena sitten ällöttää?

Meillä jokaisella on omat mielikuvamme, minkä näköinen/-kokoinen ihminen silmää miellyttää ja millainen itse haluaa olla. Olen aika pitkä, 172 cm ja vaikka nuorena olen ollut todella hoikka, olisin aina halunnut olla sellainen pieni ja siro. Ehkä se ajatus kytee edelleen jossain ja tavoittelen jotain, mitä en voi saavuttaa. Minulle lausuttu parempi kohteliaisuus on, jos joku sanoo, että "oletpas sinä laiha", kuin että "näytät hyvältä".

Eihän minun elämäni tietenkään pyöri vain painoni ympärillä, mutta kyllä se vahvasti arjessa mukana on. Kun ruokailut rullaavat, liikuntaa on riittävästi, uni maittaa, olo on kevyt ja puntari näyttää miellyttävää lukemaa, olen energinen enkä stressaakaan pienistä. Toki hyvään oloon vaikuttaa monta muutakin tekijää, kuten tunnelmat kotona, läheisillä kaikki on hyvin, työssä on mukavaa jne.

Kaikista näistä ajatuksista huolimatta tunnen olevani elämäni kunnossa! Olen tyytyväisempi itseeni kuin koskaan, fyysinen kuntoni on ollut parhaalla tasolla ikinä elämässäni. 15 vuotta sitten en olisi ikinä uskonut nauttivani liikunnasta ja saavani siitä sellaista euforista oloa, jota se minulle tuottaa. Nautin todella terveellisestä elämäntavastani ja vartaloonikin olen tyytyväisin sitten teini-iän. Joten eivät nämä asiat niin huonosti ole. Think positive :)!