Liikunta on omalta osaltani ollut nyt pannassa jo useamman viikon, 6 viikkoa totaalista lepoa takana ja 5 viikkoa vielä edessä. Harrastan juoksemista ja nyt oikean jalkani kantapää on kärsinyt pahasta rasitusmurtumasta. Kantapää kipeytyi jo maaliskuussa, mutta sen epäiltiin olevan vain tulehtunut, joten siihen piikitettiin kortisonia, teetettiin erikoispohjallisia ja koko ajan kävin juoksemassa kipeällä jalalla.
Juhannuksen jälkeen sitten olimme viikonloppua viettämässä kotikaupungissani Porissa ja juoksentelin maailman kauneimmassa paikassa, Yyterissä. Käyn aina lenkillä Yyterissä Porissa ollessani ja tällä kertaa päätin juosta hiekalla paljain jaloin. No, sepä ei ollut kovin hyvä idea ja jalkani kipeytyi vielä pahemmin. Heinäkuussa jalka sitten magneettikuvattiin ja todettiin, että on murtunut. Vielä senkin jälkeen sain luvan käydä uimassa, töissä ym. ja muutaman viikon päästä sain ensin kainalokepit käyttöön ja siitä parin viikon päästä jalka kipsattiin. Nyt jalalle ei saa varata painoa ollenkaan, liikunnasta nyt puhumattakaan. Seuraava lääkärikäynti on 6.11. ja toivon totisesti, että jalka on lähtenyt paranemaan silloin.
Siihen olen jo latautunut, että tänä vuonna minä en juokse askeltakaan, toivottavasti sentään saan palata rakkaan harrastuksen pariin vielä joskus.
Juoksuharrastukseni starttasi muutama vuosi sitten eikä se todellakaan ollut rakkautta ensi askelilla. Kouluikäisenä tykkäsin koulun liikuntatunneilla lyhyistä matkoista, mutta pidemmät juoksumatkat olivat tervaa.
Olen käynyt sauvakävelemässä jo useamman vuoden. Lenkkinä kiersin samaa joko 8 kilometrin tai 10 kilometrin lenkkiä, kerta toisensa jälkeen, kesät, talvet, syksyt ja keväät. Olen hyvinkin suunnitelmallinen ihminen ja usein mietin jo sunnuntaina seuraavan viikon liikuntapäiviäni. Jos olen päättänyt käydä tietyn lenkin viikon tiettynä päivänä, on minun hyvin hankalaa luopua siitä, jos aikataulu ei annakaan sille aikaa. Tietynlainen kasvun paikka olisi kyllä tässä(kin) asiassa minulla... Mieheni sanookin, että minä en kestä yhtään, jos asiat eivät mene minun mieleni mukaan.
No, muutama vuosi sitten olin suunnitellut sauvakäveleväni 10 kilometrin lenkin. eräänä päivänä. Meillä oli kuitenkin jotain menoa sille päivälle, joten minun piti joko jättää lenkki väliin tai tehdä lyhyempi lenkki. Sehän ei minulle käynyt... Päätin, että kun juoksen ainakin osan lenkkiä, ehdin tehdä suunnittelemani pituisen lenkin. Juoksinkin koko matkan (10 km) ja olin yllättänyt, kuinka helposti se meni, jaksoin siis juosta koko matkan ja aikaa säästyi. Siitä aloinkin useimmiten juosta lenkkini, ihan vain aikaa säästääkseni. Hommasta en kuitenkaan tykännyt yhtään, kun kotipihasta lähdin, odotin vain koko matkan, että koska olen takaisin pihassa, jotta voin lopettaa tämän typerän touhun. Hommaa jatkui jonkin aikaa, kunnes huomasin, että juoksinkin lenkin jo paljon nopeammin, kuin ensimmäisellä kerralla. Silloin se minun rakkauteni juoksemista kohtaan taisi syttyä <3 On huippu hienoa huomata oman kehittymisensä ja juoksemisessa sen huomaa aika nopeasti.
Muistan ensimmäisen kerran, kun juoksin 20 km. Oli upea lämmin aamupäivä, minun piti aamupalan jälkeen lähteä vain pienelle lenkille, mutta juoksu kulki ja jalat veivät. Olin jo siinä vaiheessa ottanut musiikin mukaan lenkille ja jalat liikkuivat kuin itsestään. Oli mahtava fiilis saapua kotipihaan hikisenä auringon paahtaessa. En minä siinä vaiheessa edes tiennyt kuinka pitkän lenkin olin juossut, kävin myöhemmin samana päivänä mittaamassa matkan pyörälläni. Olo oli kyllä euforinen koko päivän!
Juokseminen on myös siitä ihana laji, että se ei vaadi isoja investointeja. Kunnon kenkiin sentään kannattaa panostaa, ihan omien jalkojen takia. Muistan, kun menin itse ostamaan sitten ensimmäisiä juoksulenkkareitani... Olin juossut jo jonkin aikaa aivan tavallisilla Reebokin gore tex-kengillä, jotka olivat tarkoitettu ulkoiluun/kävelyyn. Kaupoille menin Prismaan ja myyjältä kyselin mitä hän suosittelee. Myyjä kyseli missä juoksen, millaisia lenkkejä juoksen, kuinka pitkiä ja montako kertaa viikossa. Oli siinä myyjän ilme näkemisen arvoinen ja epäusko levisi naisen kasvoille, kun hän kysyi millaisilla lenkkareilla olen juossut ja osoitin jaloissani olevia kenkiä. Ihmetteli, miten jalkani eivät olleet kipeytyneet. Mutta se tunne, kun ensimmäisen kerran lähdin juoksemaan uusilla Asicsen kengillä! Silloin tiesin, että kengillä todellakin on merkitystä! Se oli rakkautta ensi kosketuksesta Asicsen lenkkareihin <3
Minulla on yleensä kahdet lenkkitossut joilla juoksen. Nyt kaapistani löytyy kolme paria melkein uusia tossuja. Keväällä tossuja vain sattui osumaan eteen niin hyvillä tarjoushinnoilla, että en malttanut jättää ostamatta. Melkein käyttämättöminä ovat nyt kuitenkin olleet... Mutta mihinkäs ne nyt tuolta kaapista katoaisivat :)
 |
| Vaaleanpunainen kipsi oli ensin ja nyt mennään tällä mustalla. Alhaalla sitten nämä keväällä hankitut herkut <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti