Mikä ihme siinä on, että minun on niin hankala sallia itselleni sitä yhtä herkuttelua, sortumatta sitten muuhun mässäilyyn? Mitä kamalaa siinä nyt sitten on, vaikka seuraavana päivänä sortuisi? On siinä, koska minulla se menee mättämisen puolelle eikä kovin tervettä ole sekään.
Tiistain onnistumisiin lasketaan sekin, että pysyin ruokapäiväkirjassa silloin muun osan päivää. Eli en syönyt mitä vain, koska "illalla syön kuitenkin pizzaa enkä pysty tarkkaa kirjaa pitämään". Tämä on nimittäin enemmänkin sääntö kuin poikkeus minulla. Merkitsin pizzan salaatteineen kiltisti kirjaan ja arvioin sen ravintosisällön. Huonoa omaatuntoa tunsin tietenkin, koska tarkkoja lukemia ei ollut tiedossa, mutta en antanut sen nyt haitata itseäni. Oli niin mukava ilta!
Eilisen aikana en uskaltanut asiaa vielä hehkuttaa, sillä mitä vain olisi voinut tapahtua. Mielitekoja oli kyllä. Onneksi päivällä oli aika hierojalle, jotta tuli lähdettyä liikenteeseen jääkaapin houkutusten luota. Ja sain kuin sainkin pidettyä pintani loppuun asti.
No, nyt tunnen hyvää mieltä tästä onnistumisesta, enkä märehdi sen enempää mitä olisi voinut tapahtua.
Hyvä minä, harvinaista herkkua, mutta onnistuin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti