Sysäys uuteen

Kaikki ei mene kuin Strömsössä, sanotaan. Ollaan tässä oltu perheen kanssa kovan vatsataudin kourissa viimeinen vuorokausi. Tänään onkin päivä kulunut toipuessa ja siinä sivussa siivotessa miten voimat ovat antaneet. Ruokailu ei siis ole mennyt kovinkaan hyvissä merkeissä, ainoa mitä olen saanut syötyä on mehujäät sekä muutaman hapankorpun. Aamupuuro ei kyllä ihan ensimmäisenä tullut mieleen...

Mutta kerron nyt jatkoa eiliseen aloitukseen:

Kesällä 2011 se sitten tapahtui, minun matkani startti terveellisempään elämään, henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tavoittelemista.

Kannoimme kaupasta ruokakasseja autoon, mieheni ja poikamme kävelivät takanani, jolloin mies sanoi pojalle, että "äidin takapuoli on sitten vähän levinnyt". Se iski kuin lekalla päähän! Tietenkin minä tiesin, että painoa oli tullut, olin painanut näin paljon vain silloin kun odotin poikaamme. Olin normaalipainon ylärajoilla. Tiedän, että joku nyt ajattelee, että mitä siitä poraamaan, mutta minulle se oli paljon se. Peili oli tietenkin kertonut jo pitkään karua näytelmää, mutta ainahan sitä pystyi peilaamaan itseään edes jotenkin edullisesta kulmasta. Vaatteet olivat kiristäneet jo pidemmän aikaa tai en ollut enää mahtunut niihin.

Kotona olin marraskuuhun 2010 asti, kun poikamme täytti 3-vuotta. Äitiyslomalle jäin ravintolapäällikön tehtävistä ja työpaikkani meni konkurssiin ollessani kotona, joten minulla ei ollut työpaikkaa jonne palata. Olin työskennellyt ikäni ravintolassa ja nyt halusin kokeilla jotain muuta. En halunnut enää vuorotöihin ja pääsinkin töihin erääseen vakuutusyhtiöön. Työt aloitin sitten marraskuun alussa 2010.

Äitiys- ja hoitovapaalla liikuin ahkerasti poikani kanssa ulkoillen. Teimme pitkiä kävelylenkkejä päivittäin vaunuillen, pyöräilimme , kävin salilla, sauvakävelin ja jumppailin kotona. Kun sitten aloitin työt, oli muutos melkoinen. Olin elämäni ensimmäisessä "istumatyössä". Jatkoin syömistä samaan mallin kuin kotona ollessani, jolloin olin kuitenkin liikkeessä koko päivän. Työpäivän jälkeen en enää jaksanut lähteä lenkille, halusin olla lapsen kanssa. Herkuttelu lisääntyi, perjantaina olin ansainnut karkkipussin ja suklaalevyn kera heittäytyä illalla sohvalle. Ja lauantaina. Ja sunnuntaina. Ja arkena työpäivän päätteeksi. Annoskoot ruokalautasella eivät ainakaan pienentyneet. Reilun puolen vuoden päästä olin sitten 10 kg painavampi ja kesällä mieheni ampui tuon totuuden ilmoille.

En minä siitä vielä muutosta aloittanut. Olihan kesä, jäätelön valtakausi. Ja minulla se ei tarkoita yhtä jäätelöä päivässä, vaan kahta, kolmea. Lisäksi aina "napostellaan" karkkia… Ja minulla napostelu ei koskaan ole muutamaa palaa, vaan aina kuluu se pussi, välillä toinenkin. Määrät ovat käsittämättömiä, tiedän sen itsekin. Heinäkuussa sitten yhtenä sunnuntaina kunnon" mättö"päivän (sisälsi ainakin lounaan jälkeen pullakahvit, kunnon pussillisen suklaalla kuorrutettuja pähkinöitä, mäkkärin hamppariaterian + pirtelön ja oksennuksen partaalla suuhun  tungetun Tuplan) jälkeen kipusin vaa'alle, otin tietokoneen ja ostin itselleni Keventäjien jäsenyyden. Siitä se sitten lähti, päätös oli tehty.

Ei tämä helppo taival ole ollut ja karikkoja tulee matkalla vastaan tulevaisuudessakin. Mutta minä opettelen enkä voi todellakaan sanoa, etteikö vastoinkäymiset minua lannistaisi. Minä kuitenkin olen oppinut jo hitusen armollisuutta itsenäni kohtaan vaikkakin vain hyvin pienen. Tätä tietä kuljetaan ja siitä tulen teille kertomaan.