Avausraita

Tervehdys kaikki ihanat ihmiset <3

Tänään, 1.10.2015 minä aloitan ihkaoman blogini. En ole mikään tietotekniikan nero, kehittelen blogia koko ajan toimivammaksi... Toivottavasti viihdytte tarinoideni ja turinoideni kanssa. Tästä se alkaa:

Minun pysyvä elämäntapamuutokseni sai alkunsa heinäkuussa 2011. Siitä on kuljettu pitkä tie tähän päivään.

Harrastin liikuntaa nuorempana satunnaisesti, milloin minkäkin innostuksen sysäämänä. Olen rullaluistellut, jumpannut, käynyt salilla, harrastanut vesijumppaa ja uintia, mitä milloinkin.

Dieetti, niitä minä olen kokeillut laidasta laitaan, kaalisoppa-, vissy-, lentoemäntädieettiä ym. millä  lehdissä on lupailtu ihmeitä ja on laskettu painonvartioiden pisteitä. Kaikki nämä ovat olleet lyhyitä muutamien viikkojen kokeiluja. Mahtoiko pisin kestää peräti kuukauden. En minä koskaan ole ollut ylipainoinen (paitsi kesällä 2011 olin siellä rajoilla, jos painoindeksillä mitataan), mutta en kyllä tyytyväinenkään omaan vartalooni. Välillä oli parempia kausia, olin vähän paremmassa kunnossa, jolloin peilikuvaani saatoin katsoa jotenkin hyväksyvästi, mutta useimmiten liikaa on ollut "siellä sun täällä".  Aina uuden ihmedieetin aloittaessani ajatuksena oli, että sen jälkeen olen hyvännäköinen ja kroppa on kunnossa. Minä ihan oikeasti uskoin niin, kerta toisensa jälkeen!

Olen perinyt isäni geenit, ainakin ruumiinrakenteen eikä minulle taida joka pala ruokaakaan heti kroppaan tarttua. Olen kohtalaisen pitkä naiseksi, 172 cm ja teininä olin kyllä hoikka/laiha. Minä olen aina tykännyt ruoasta ja syönyt sitä paljon, oikeasti paljon. Nuorena 20 perunaa (puhutaan ihan normaalikokoisista perunoista) ja jauhelihakastiketta meni yhdeltä istumalta. Siinä sitä sitten sukulaiset ihmettelivät mihin tuo ruoka oikein menee. Nuorena en ollut makean enkä roskaruoan perään ja se taisi pelastaa kilojen kertymiseltä.

 

Minulla on eräs miespuolinen ystävä, joka vuosia sitten valitti minulle, kun vaimoke oli päästänyt itsensä lihoamaan. Kysyin häneltä silloin, että voisiko hän sanoa siitä naiselleen, että tämä häiritsee häntä. Ei kuulemma. Vannotin silloin omalle miehelleni, että hänen tulee minulle sanoa, jos/kun minulle käy näin joskus enkä itse sitä halua itselleni myöntää. Se totuuden päivä koitti minulle sitten kesällä 2011. Siitä kuulette lisää huomenna!

Terkuin Leena