Kun olin syksyn täällä kotosalla, mihinkään ei päässyt ilman jonkun muun apua, eikä oikein mitään saanut tehtyä, on ollut mahtavaa lähteä pojan kanssa työ- ja koulupäivän päätteeksi uimaan, ruokakauppaan ihan itsekseni tai piipahtaa pojan kanssa kaakaolla kahvilassa. Meidän ihmisten pitäisi nauttia enemmän arjesta ja sen pienistä iloista, sillä sitähän tämä elämä kuitenkin suurimmalta osin on.
Tämän päivän evässalaatin ainekset oli punnittu erikseen, annos 303 kcal. Lisäksi välipalana 121 g tuoretta ananasta, 20 g pähkinäsekoitusta ja banaani (200 g), jonka popsin sitten ennen salille ja uimaan menoa. Aamupäivällä hörpin lisäksi kupin kahvia + maitoa. Tässä paketissa kahvin kanssa yhteensä 639 kcal.

No, tänään aamulla kipusin odottavaisena vaa'alle. Mitäh?!?!?! Painoa oli tullut LISÄÄ 100 g. Jouduin kyllä hetken keräilemään itseäni, mielessä kävi jo päivän treenien väliin jättäminen, karkkipussiin tarttuminen ja monet muut mustat ajatukset. Eihän se paljoa ole, mutta kun tässä nyt pitäisi olla päinvastainen suunta... Kyllä riepoi ja kunnolla, mutta sain kuin sainkin toteutettua päivän suunnitelmien mukaan. Sitten en kyllä mene takuuseen toimistani, jos viikon päästä ei ole toinen ääni kellossa. Ei siis niin mukava aloitus päivälle, mutta töissä oli mukavaa ja vaikka ajellessani töiden jälkeen hallille mielessä kävi kaartaa suoraan kotiin (olisi ollut niin monta asiaakin tehtävänä.. Mukamas), mutta olihan se olo taas kaikkensa antanut ja mielettömän hyvä kovan treenin jälkeen. Huomenna välipäivä ja pitänee ottaa vähän maltillisemmat liikunnat sitten ke, to ja pe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti